Veikko Kallio

7.10.01

 

Sammatin Maamiesseura - paremman maanviljelyksen puolesta

 

SAMMATIN MAAMIESSEURAN SUURI JUHLAPÄIVÄ

 

Maatalous edistyi 1800-luvun loppupuolella voimakkaasti. Viljelysmenetelmät paranivat, viljelyskasvit ja -lajikkeet monipuolistuivat, karjan tuottavuus kohosi ja uusia teknisiä apuvälineitä otettiin käyttöön. Maatalous oli suuren muutoksen kourissa.

 

Uudenmaanläänin maanviljelysseura syntyi 1897. Seuran perustaja ja ensimmäinen sihteeri oli Vihtori Peltonen, kirjailija Johannes Linnankoski, intomielinen suomalaisuusmies. Peräänantamattoman tarmokas Peltonen kehotti viljelijöitä perustamaan maamiesseuroja. Uudenmaan Maanviljelysseuran kustansi kiertäviä luennonpitäjiä, jotka tekivät uusia viljelysmenetelmiä tunnetuiksi. Oli tärkeää hankkia yhteisvoimin lannoitteet, väkirehut ja siemenet. Mutta ennen muuta suomenkielinen maaseutuväki oli herätettävä toimimaan paremman maatalouden puolesta.

 

Syyskuun 7. päivänä 1901 Sammatin kansakoululle oli kokoontunut joukko sammattilaisia tilallisia ja torppareita. Pellervo-Seurasta paikalle saapuneen agronomi Nybergin ehdotuksesta päätettiin perustaa Sammatin Maamiesseura, jonka ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin osuustoiminta-aatteeseen perehtynyt Lohilammen isäntä Juho Bergman, myöhemmin Johannes Lohilampi.

 

Johtokunnan jäsenet valittiin eri kylistä. He olivat Kaarlo Malmgren (Niemi, Mallaa), Gustaf Kolin (Myllykylä, Ylitalo), H. A. Johansson (Leikkilä, Manni), J. A. Vallenius (Haarjärvi) ja Gustaf Juselius (Pulkka). Varajäseniksi nimettiin Adolf Wiman (Myllykylä), Gustaf Nyman (Haarjärvi, Niku) ja Johan Linden Nikala, Ylikottari). Johtokunta piti ensimmäisen kokouksen sunnuntaina syyskuun 15. päivänä 1901 kansakoululla heti jumalanpalveluksen jälkeen. Tuolloin kirjurin tehtävä annettiin Kaarlo Malmgrenille ja yhdistyksen raha-asiat luovutettiin Juho Bergmanille. Lohilammen isäntä oli kiireinen mies. Ensimmäisestä johtokunnan kokouksestakin hän lähti kesken pois muitten toimien takia.

 

Elettiin ensimmäisen sortokauden paineitten keskellä. Sen aikaisessa taloudellisessa keskustelussa nostettiin osuustoiminta yhdeksi autonomisen Suomen puolustusaseeksi, se oli kansan henkisten ja taloudellisten voimavarojen turvaaja idän uhkaa vastaan.

Sammattilaiset olivat siis hyvin selvillä ajan vaatimuksista. Heinäkuussa 1901 - pari kuukautta ennen Maamiesseuran perustavaa kokousta osuustoimintalaki oli astunut voimaan ja Pellervolehti oli aloittanut ilmestymisensä. Sen palstoilla Pellervo-seuran silloinen sihteeri, tohtori J. K. Paasikivi kirjoitti uudesta osuustoimintalaista:

"Suomen maanviljelijät. Teillä on nyt laki, joka turvaa muualla kokemuksen kautta mitä voimakkaimmaksi ja siunausta tuottavimmaksi huomattua asetta toimeentulon helpottamiseksi ja elinkeinon kohottamiseksi."

Paasikivi puhui talouden reaalisista vaatimuksista. Jos aikoi nostaa elintasoa, siihen vaadittiin tietoja ja taitoja. Lohilampi tilasi alusta alkaen Pellervon. Hän oli perehtynyt osuustoiminta-aatteeseen ja oivalsi ne taloudelliset edut, joita osuustoiminta nimenomaan maaseudulla sai aikaan. Määrätietoinen liikkeenjohto ja sisukas yrittäjähenki olivat aineellisen ja henkisen elämän voimatekijöitä. Näin tuli olemaan Sammatissakin.

 

Kaksi vuotta maamiesseuran johdossa olleen Lohilammen suuria hankkeita oli osuusmeijerin perustaminen paikkakunnalle. Sitä varten hän oli valmis lahjoittamaan tontinkin. Sammatin Osuusmeijeri aloitti toimintansa 1906.

Lohilammen seuraaja maamiesseuran puheenjohtajana oli Kaarlo Alholm (Alho), joka kopautti puhemiehen nuijalla päätöksiä 1904-06. Hänen seuraajansa oli Mallaan nuori ja innokas isäntä, Kaarlo Malmgren (Maaniemi) - tämän puheenjohtajakausi oli 1907 - 25. Maaniemestä voisi sanoa, että hän oli täysin sisäistänyt maatalouden ja maahengen oli sitten kysymys hevosen ostamisesta tai polttoturpeen nostamisesta. Kaarlo Maaniemi oli monessa innolla mukana.

Kuten edellä totesin Sammatin Maamiesseura syntyyn vaikutti Uudenmaanläänin maanviljelysseuran ohella Pellervo-Seura. Sammatin seura ei aluksi liittynyt Uudenmaanläänin maanviljelysseuran alaosastoksi kuten Karjalohjan, Nummen, Pusulan ja Tuusulan maamiesseurat olivat tehneet 1901. Sammatti liittyi vasta seuraavana vuonna. Vuoden epäröintiin lienee vaikuttanut Lohilammen voimakas veto osuustoimintatyöhön.

Uudenmaanläänin Maanviljelysseura neuvoi viljelijöitä käytännön asioissa. Uusia peltoja raivattiin seuran ohjeiden mukaan. Apulantojen ja koneiden käyttö oli alullaan. Kun aikaisemmin juurikasvien viljelyksestä ei ollut puhettakaan ja kasvikset olivat olleet lehmien ja herrojen ruokaa", alkoi Sammatissakin olla kasvitarha ja puutarha joka talon ja töllin ympärillä. Ja kun sianhoitokin oli aikaisemmin suoraan sanoen ala-arvoista, karjanhoitokonsulentin avustuksella Sammattiin perustettiin karjuyhdistys. Entä metsä! Vielä vuosisadan vaihteessa sitä rääkättiin. Nyt vaadittiin sen kasvattamista suunnitelmallisesti. Valistuksella saatiin paljon aikaan, kun jo koululaisten oli opettajan johdolla pidettävä kasvimaita.

 

Kilpailut olivat maamiesseuran suosiossa heti alkutaipaleella. Elokuussa 1903 pidettyjen Sammatin ensimmäisten maamiespäivien juurikasvikilpailun komeina palkintoina olivat mm. hevoshara ja kaksi kylvökonetta. Voittaja sai kuitenkin kustantaa osan koneen hinnasta. Juurikasvikilpailun voittajia oli Mallaan Kaarlo Malmgren, joka oli viljellyt turnipsia, lanttua, rehuporkkanaa ja juurikasvien siemeniä.

Uudenmaanläänin Maanviljelysseura järjesti kaksi viikkoa kestävät karjanhoitokurssit Sammatissa joulukuussa 1902. Pari vuotta myöhemmin oli karjanhoitokilpailu, jonka voittaja oli Kirman K. A. Nyman. Hän osoitti taitonsa muun muassa navetan kirjanpidossa.

 

Oikein valitut lannoitteet palkitsivat viljelijän. Maaliskuussa 1902 Sammatin Maamiesseura päätti ostaa vaunulastillisen Nisun leseitä, säkin puna-apilaa ja kaksi säkkiä heinänsiemeniä.

Suoviljely kiinnosti isäntiä, sillä Sammatissa oli runsaasti viljelykseen sopivia soita. Koko pitäjän viljelyspinta-ala oli vuosisadan vaihteen tienoilla noin 1000 hehtaaria. Kuten Reino Rinne on selvittänyt, monet alavat maat seisoivat keväisin tulvaveden vallassa ja kesäisin niistä vaivalloisen työn jälkeen koottiin luonnonheinää talviseksi karjanrehuksi. Kun monet suot olivat ojittamatta, useasti halla vieraili ylevimmillä mailla ja vei viljan mennessään. Viljelijä, torppari ja mäkitupalainen joutui turvautumaan lainajyvästön apuun.

Helmikuussa 1904 agronomi Ekengren opasti suon kuivaamiseen ja viljelyyn: sarkojen tuli olla kaksikymmentä metriä leveitä, savea oli ajettava noin 1 000 kuormaa hehtaarin alalle, lannoituksena oli käytettävä tuomaskuonaa ja kainiittiä. Karjan lannalla ja herneillä voitiin estää bakteerien muodostumista, isäntiä opetettiin.

 

Yritteliäisyys kunniassa

 

Valistusta tarvittiin viljelysmenetelmien kehittämisessä ja maanlaadun parantamisessa. Sammatin Maamiesseuran miehet halusivat vieläkin enemmän. Koska pitäjän tilat olivat varsin pieniä, sivutulot olivat tarpeen. Paasikiven oppi yritteliäisyyden merkityksestä oli hyvässä muistissa.

Mainitsin edellä Osuusmeijerin perustamisen ja nimenomaan Lohilammen keskeisen merkityksen sen aikaan saamisessa. Isäntien hankkeita oli muitakin. Oli puimaosuuskunta, jolla oli käytössään kolme höyrypuimakonetta.

 

Rohkea hanke höyrysaha. Mallaan nuori isäntä Kaarlo Malmgren oli puheenjohtaja siinä tammikuun 9. päivänä 1906 pidetyssä kokouksessa, jossa joukko isäntiä päätti perustaa Sammatin Höyrysaha Osakeyhtiön. Sen osakepääoma oli nykyrahassa noin 150 000 markkaa. Saha rakennettiin Niemen Kulkille, ja noin 90 000 nykymarkalla se saatiin pystyyn jo kevään 1906 aikana. Ensimmäinen isännöitsijä oli Oinoon Fredrik Litzen. Tuotanto käynnistyi nopeasti, sahatavaraa kuljetettiin Oravannokkaan, sieltä se lähti tilaajilleen Lohjalle, Karjalohjalle ja Mustioon. Jo ensimmäisenä toimintavuotena yhtiö pääsi voitolle. Maaliskuussa 1907 sahalla käytiin Sammatin ensimmäinen työtaisteiu, ja kesäkuussa samana vuonna saha paloi.

lsännät eivät säikähtäneet, vaan rakensivat sahan uudelleen. Litzen jatkoi isännöitsijänä kunnes kaukonäköiset osakkeenomistajat myivät yrityksen 1910-luvun alussa.

 

Meijerin, puimaosuuskunnan ja sahan lisäksi esimerkki yritteliäisyydestä on turpeennostaminen. Aluksi 20 osakasta muodosti osuuskunnan, joka nosti turvetta jäsenilleen Ympyräsuolta. Toiminta kiinteytyi 1908, kun Maamiesseuran miehet perustivat Sammatin Turvepehkutehdas Osakeyhtiön. Osakepääomaksi määrättiin nykyrahassa noin 170 000 mk. Pehkuhuone avattiin 1908, kuormavaaka ja liiterin olkikatto saatiin seuraavana vuonna. Adolf Wiima nimitettiin isännöitsijäksi 1911. Pehkutehdas syttyi tuleen ja paloi poroksi syyskuun viimeisenä päivänä 1912. Tieto tulipalosta kiiri nopeasti ympäri Sammattia, myös meijerin hallituksen kokoukseen, joka jouduttiin keskeyttämään. Miehet lähtivät "tulipalopaikalle sammutushommiin". Isännät olivat yhtiössä mukana palon jälkeenkin, ja 1918 muodostettu Lohnassuon Turve Oy käynnisti Sammatin voimaperäisen sähköistämisen.

 

Maamiesseuran miehet puhuivat myös pankin ja kaupan tarpeellisuudesta. Säästöpankin rinnalle perustettiin 1904 Sammatin Osuuskassa, joka rekisteröitiin 1907. Osuuskassan ensimmäisiä lainanhakijoita olivat maanviljelijät, jotka pyysivät lainaa lannoitusaineiden ja siemenviljan ostoa varten.

Osuuskaupan perustamisessa Maamiesseuran miehet olivat aktiivisia. Jo vuonna 1903 yritettiin ylläpitää omaa osuuskauppaa, Sen toiminta kuitenkin tyrehtyi. 191 0-luvulla ns. Santun huvilassa toimi Yhteisostoniminen kauppa, jonka takana olivat eräät Maamiesseuran ja Sammatin Työväenyhdistyksen jäseniä. Tämä Jalmari Soinin hoitama kauppa f uusioitui 1916 varoineen ja velkoineen Lohjan Osuuskauppaan, joka avasi tällöin sivumyymälän Sammatissa.

Isäntien tähtäin oli oma osuuskauppa, joka toteutui kansalaissodan jälkeen 1922. Suomen Osuuskauppojen Keskuskuntaan liittynyt Sammatin Osuuskauppa palveli sammattilaisten maanviljelijöiden tarpeita. Kun Osuuskauppa tilasi apulantoja, kahdeksankymmentä säkkiä tuomaskuonaa ja kuusikymmentä säkkiä Iuujauhoja, niiden kuljettamisessa se päätti "kääntyä paikkakunnan maanviljelijöiden puoleen, jotta säästyttäisiin kuljetuskustannuksissa".

 

Maamies ja maahenki arvossaan

 

Sammatin Maamiesseuran toiminta oli aktiivista 1900-luvun ensimmäisinä vuosina, vaikka sen jäsenmäärä ei juuri noussut yli kolmenkymmenen. Uudenaikaisen maatalouden esitaistelijana, ammatillisen ja koulutuksellisena organisaationa seuran merkitys oli kiistaton. Myös isänmaallisuus ja aatteellisuus tuli esiin seuran kokouksissa, jotka usein päätettiin yhdessä laulettuun kansalaislauluun.

 

Elämisen perusteet eivät kansalaissodan jälkeen olleet entisellään. Sammatissa oli kymmenittäin pieniä harmaita tupia, joiden asukkaat olivat huolissaan huomisesta. Toimeen oli kuitenkin tarttuva.

Eduskunta kiiruhti maakysymyksen järjestämisessä 1918. Se sääti lunastuslain, jonka mukaan lampuotitilat, torpat ja mäkituvat oli mahdollista lunastaa itsenäisiksi vuoden 1914 hintatason mukaan. Lakia täydennettiin 1921 - 22. Yksityismaiden ohella laki koski myös seurakuntien ja valtion vuokrataloja ja -alueita. Vuonna 1922 hyväksytty ns. Lex Kallio antoi maataloudesta kiinnostuneille maattomille mahdollisuuden pientilan perustamiseen.

Vuonna 1922 Sammattiin syntyi kolme pienviljelijäyhdistystä: Sammatin Keskinen pienviljelijäin yhdistys, Sammatin Pienviljelijäin Osasto ja Haarjärven Pienviljelijäin Osasto. Maamiesseuran ja pienviljelijäyhdistysten iltamat puheineen, runoineen ja lauluineen olivat kyläläisten yhteisiä voimanponnistuksia.

Sammatin Maamiesseuran puheenjohtajat Kaarlo Alholm (Alho), Kaarlo Malmgren (Maaniemi), Arvo Mattila ja Martti Maaniemi olivat myös aktiivisia kunnallis- ja talousmiehiä. 1 920-luvulla hekin monen isännän tapaan nousivat Wikmanin pirssiin, ajoivat maatalousnäyttelyihin ja neuvottelupäiville - ja osallistuipa heitä suureen talonpoikaismarssiinkin heinäkuussa 1930. Ja kun lain mukaan sai kuulua vain yhden pankin hallitukseen, oli Sammatin isäntien luovuttava toisesta pankista kuten Fredrik Litzen kaihoisasti joutui toteamaan 1 930-luvun alussa.

 

Sotien välisenä aikana seuran kyntökilpailut olivat suuria kansanjuhlia. Liekö mäkiset pellot harjaannuttaneet sammattilaiset taitaviksi hevoskyntäjiksi. Juho Uittamo voitti Suomen mestaruuden Lahdessa 1927, Niilo Kirma Viipurissa 1932 ja Martti Savikko Malminkartanossa 1946. Pienen Sammatin menestys herätti valtakunnallista huomiota, ja Pellervo-Seura filmasi sammattilaisten omat kilpailut 1938. Sata kyntöfania oli syksyllä 1947 Peltolassa seuraamassa sammattilaisten kamppailua. Savikko voitti "kuuman saran", toinen oli E. Vikstedt ja kolmas Uittamo. Vuonna 1953 olivat ensimmäiset traktorikyntökilpailut.

 

Kotirintamalla

 

Sota muutti Maamiesseuran kuten muidenkin yhdistysten toiminnan. Kokouksia ei juurikaan voitu pitää kuin pakottavista syistä. Heinäkuun 2. päivänä 1944 oli kokous, jossa seuran sihteeriksi Martti Haation sotareissun takia valittiin Väinö Piekka.

  

Kun oli pula lähes kaikesta, kekseliäisyys pääsi oikeuksiinsa. Maamiesseuran vuosikokouksessa Piekalla välirauhan aikana 25.3.1941 valittiin vihannesviljelyspäälliköt joka kylään. He olivat: Irene Haatio (Leikkilä), Liisi Jalava (Haarjärvi), Anna Jalanne (Luskala), Senja Leijola (Kiikala), Aili Mattila (Niemenkylä), Siine Säteri (Kirkonkylä), Lyyli Uittamo (Myllykylä) ja Kerttu Uittamo (Karstu-Kaukola). Vihanneksia tarvittiin, kun elintarvikkeista oli pula vaikeina aikoina.

Sota-aikana tehtiin työtä lähes kellon ympäri. Kun miehet olivat sodassa, talot tarvitsivat apuvoimaa. Lihan ja heinän pakko-otot toistuivat koko jatkosodan ajan. Hevosista oli kova pula, kun suuri osa oli luovutettu rintamalle.

Oli paljon hankaluuksia. Viranomaisilta sai luvan työvoiman hankkimiseen. Lohnassuolla oli 150 sotavangin leiri, josta talot saivat tilata aputyövoimaa. Fredrik Litzen mainitsee päiväkirjassaan vangeista, joihin hän oli hyvin tyytyväinen. Nämä osallistuivat ohran ja kauran korjaamiseen sekä perunannostoon. Fredrik Litzenin olo oli haikea, kun vangit lähtivät lokakuun 20. päivänä 1944 kuorma-autolla Sammatista.

 

Sampaala

 

Suojeluskuntien lakkauttamisen jälkeen syksyllä 1944 oli Sampaalan omistuksesta tehtävä pikainen päätös, jotta talo ei olisi joutunut valvontakomissiolle. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Fredrik Litzen neuvotteli Salon Suojeluskuntapiirissä lokakuussa 1944, jolloin päädyttiin talon lahjoittamiseen Sammatin Maamiesseuralle. Luovutus tapahtui Maamiesseuran johtokunnan kokouksessa 12.11.1944. Maamiesseura joutui kuitenkin maksamaan valtiolle takaisin aikoinaan talon rakentamiseen saadun avustuksen, jota varten seuran oli otettava lainaa. Vakuus järjestyi helposti, siliä Sampaalassa oli piano.

Pian Sampaala oli ahkerassa käytössä. Rakennuksen alakerrassa oli kansanhuoltotoimisto ja yläkerrassa puhelinkeskus. Kunta vuokrasi sieltä koulukeittolaa varten tilat, myös kunnan kirjasto, työvoimatoimisto ja osuuskassa toimivat jonkin aikaa Sampaalassa.

Juhlasalissa painittiin ja voimisteltiin, siellä juhlittiin hääparia ja kokoonnuttiin "Vanhan ajan pitoihin". Talon vuokraaminen oli niin vilkasta, että tammikuussa 1948 Maamiesseura päätti rekisteröidä omat järjestysmiehet, sillä iltama- ja tanssitilaisuuksien järjestyksenpidon kannalta tämä oli välttämätöntä.

Väkeä tuli ja meni, tanssit olivat tunnetut naapuripitäjissäkin. Kun väkeä oli paljon, oli myös viinamiehiä liikkeellä. Lohjan nimismies määräsi 1959, että seuran oli rakennettava putka.

 

Sampaalan korjaus tuli 1 960-luvulla ajankohtaiseksi. Talo oli puulämmitteinen aina vuoteen 1964, jolloin öljylämmitys laskettiin edullisemmaksi. Vuokratulot riittivät vain vuotuisiin kuluihin ja korjauksiin. Lattioiden ja lämmityslaitteiden uusiminen sekä maalaus olivat 1970luvun alussa välttämättömiä, jotta arvokkaan rakennuksen kunto säilyisi. Korjaustyöt ovat jatkuneet näihin päiviin asti, viimeksi toteutettiin mm. moderni keittiö. Suuri osa korjauksista on tehty talkootyönä ja niihin on osallistunut suurin työpanoksin noin neljäkymmentä henkeä.

 

Maatalousnaiset

 

Miehet vetosivat sodan jälkeen naisiin, että nämä perustaisivat oman osaston seuran yhteyteen.

Naisten tietoja ja taitoja tarvittiin monissa kiperissä asioissa. Heihin luotettiin, kun oli saatava terveellistä ruokaa pula-aikana. Sammattilaisia naisia lähetettiin ruoanlaittokursseille Nummelle 1945. Heille opetettiin, että vitamiineja sai talteen mehumyllyllä, jota voitiin käyttää myös siirapin ja tuoremehun valmistukseen. - Luultavasti sammattilaiset naiset tiesivät tämän muutoinkin. Heillä oli kiire kotitöihin.

Heti sodan jälkeen perustettiin naisosasto, mutta sen toiminta tyrehtyi nimenomaan naisten monien muiden kiireiden takia. Miehet kaipasivat naisia Sampaalaan pitämään ravintolaa.

 

Lopulta naisosasto perustettiin 7.3.1948. Sen johtokuntaan valittiin Terttu Harjuranta, Anne Heinonen, Lempi Virtanen, Tyyne Eklund, Linda Rinne, Irma Hemming, Kerttu Kovela ja Heidi Tallbacka. Osaston säännöt hyväksyttiin 2.5.1948. Johtokuntaan valittiin myös yksi mies, Olavi Koskivirta.

Maatalousnaiset järjestivät suosittuja kursseja. Kutomakursseilla Sampaalassa (1949) kuului kangaspuiden helskytystä, rukkien surinaa ja kelojen kolinaa. Mattopuut olivat jopa 2,5 metriä leveät. "Meillä maaseudun naisilla on velvollisuutena valmistaa itse kaikki kudonnaiset kotona", maatalousnaiset vakuuttivat. Esiäidiltä perittyjä taitoja ei saanut unohtaa.